![]() | Musiikkitalon suunnittelu urakkapiirustusaiheessa VR:n makasiinien tontille Helsinkiin rakennettava Musiikkitalo tiedetään perin pohjin, vaikka itse rakennus valmistuukin vasta vuonna 2010. Töölönlahden suunnittelu ja Makasiinien kohtalo kun on ollut tapetilla selvästi yli 10 vuotta. |
![]() | Uudet suunnittelutyökalut vievät arkkitehtuuria eteenpäin Tamperelaisarkkitehdit Sergej von Bagh ja Petri Tavilampi ovat sitä mieltä, että aika on otollinen tasokkaalle arkkitehtuurille. Syyt ilmiöön ovat monet. |
![]() | Tuotemallintaminen pitää Musiikkitalo-projektin budjetissa Helsinkiin vuonna 2010 valmistuvan Musiikkitalon suunnittelussa on käytetty mahdollisimman moderneja työkaluja: tuotemallin pohjalta toteutettuja visualisointeja sekä 3D-suunnittelua. Loppukesästä 2006 LPR-arkkitehtien suunnitteluryhmä ahkeroi urakkapiirustusten parissa. |
![]() | Tuotemallisuunnittelu vaatii yhteistyötä Arkkitehtitoimisto Pekka Salminen Oy ottaa käyttöön tuotemallinnusta ja Autodesk Revit Building -suunnitteluohjelmistoa. Tällä hetkellä käyttökohteina on yksittäisiä kohteita ja pilottiprojekteja. Tuotemallisuunnittelun suurimmat hyödyt saavutetaan vasta sitten, kun rakennushankkeen eri osapuolet voivat käyttää ja täydentää samaa tuotemallia keskenään. |
![]() | Produktmodellering löser byggproblem i förväg Musikhuset som kommer att uppföras på tomten för VR-magasinen i Helsingfors är redan vida känt, fastän själva byggnaden ska stå färdig först år 2010. Planeringen av området vid Tölöviken, liksom även magasinens öde, har stötts och blötts i väl över ett årtionde. |
![]() | ”Tieto on lähellä työntekoa" Lappeenrannassa johto- ja putkitiedot selaimen päässä Lappeenrannan Energia ja Lappeenrannan Vesilaitos ovat koonneet mittavan kokoelman tietoa vesijohdoista sekä kaukolämpö- ja maakaasuputkista järjestelmiinsä. Nyt uusi järjestelmä tuo tiedot selaimella suoraan näytölle. Yhtä lailla huoltotiimit kuin suunnittelijat saavat tarvitsemansa tiedot nyt nopeasti ja tarkasti. |
![]() | Modernin suunnitteluohjelmiston käyttö tukee tuotekehitystä Globaaliin Rolls-Royce-konserniin kuuluvasta Kokkolan yksiköstä on lyhyt matka merelle. Se on hyvä asia nimenomaan yksikössä valmistettavien vesisuihkulaitteiden testauksen ja laajemminkin tuotekehityksen kannalta. |
![]() | Maillefer mallintaa koneita ja linjoja harkiten Suomessa ja Sveitsissä toimiva Maillefer Extrusion suunnittelee ja valmistaa energiakaapeleiden valmistajille kautta maailman tuotantolinjoja ja koneita. Tuotekehitykselle ja suunnittelulle on annettu iso painoarvo yrityksessä. |
![]() | Kuopiossa ”surffataan” kaukolämpöverkossa Kuopion Energia halusi tallentaa kaiken kaukolämpöverkkoonsa liittyvän tiedon yhteen paikkaan, kaikkien tietoa tarvitsevien ulottuville. Uusi selainpohjainen järjestelmä tuo tiedot asentajienkin päätteille, mikä säästää aikaa niin heiltä kuin työnjohdolta. Yhteensopivuus suunnitteluohjelmistojen kanssa varmistaa tiedon vaivattoman ja nopean siirtymisen suunnittelusta toteutukseen. |
![]() | KONE hallinnoi ohjelmistolisenssejään keskitetysti Suomalainen, yli 40 maassa toimiva KONE-konserni on eräs maailman suurimmista hissien valmistajista. Se on samalla myös iso tietotekniikan käyttäjä ja tuottaja. Tällä hetkellä KONE-konsernilla on kova tarve keskittää käyttämiensä ohjelmistojen hallintaa. |
![]() | Kolmiulotteinen rakenne kertoo asiakkaallekin enemmän Maailmaa valloittanut lasirakentaminen on merkinnyt myös rakennesuunnittelulle uutta vaihetta, kun perinteisiä betoni-, puu- ja teräsrakenteita yhdistetään uusiin lasikattoihin ja -seiniin. Samalla rakennesuunnittelijat, kuten Suomen suurin rakennesuunnitteluyritys Finnmap Consulting Oy, hakevat uutta vauhtia suunnittelulle tuotemallintamisesta. |
![]() | Enklare att jobba komplicerat – idag görs alla konstruktionsarbete hos Hedman & Matomäki i Revit Arkitektfirman Hedman & Matomäki AB i Helsingfors är en av pionjärerna i Finland när det gäller 3D och arbetar idag uteslutande i Autodesk Revit Building. Byrån övergick till Revit vid millennieskiftet och erfarenheterna hittills har enbart varit positiva. Revit har inte bara stärkt verksamheten utan underlättar även visualiseringen av nya projekt. |
![]() | Alla vill ha Ala – norrmännen förtjusta i finsk arkitektur Nu visar de unga finska arkitekterna framfötterna. I en stor internationell arkitekttävling nyligen tog de fyra unga arkitekterna från Ala Oy hem vinsten – och planerar just nu arbetet med Kristiansands nya teater och konserthus i Norge. |